pieniä ja suuria tarinoita suomalaisesta työstä

Naulaajakansan käännyttäjä

Keväisessä Pariisissa Eiffel-tornia ihastellessaan Aulis Lundell Oy:n hallituksen puheenjohtaja Leena Lundell tunsi yhteenkuuluvuutta Gustave Eiffelin kanssa. Jos tornin rakentaja olisi kuunnellut saksalaisia insinöörejä, Pariisiin ei olisi koskaan noussut kuuluisaa maamerkkiä. Eiffel yhdisti 18 000 takorautaista levyä ja profiilia ennenäkemättömällä tavalla, ja loi uuden tavan rakentaa. Samalla ennakkoluulottomuudella itseään teräshulluksi nimittävä Leena haluaa edistää teräsrakentamista puun ja betonin luvatussa maassa Suomessa.

Leenan isän, Aulis Lundellin, 1980-luvun alussa perustama yritys on kasvanut Suomen suurimmaksi teräsprofiilien rullamuovaajaksi. Metallipajan tuoksu viekin Leenan edelleen lapsuuden muistoihin. Hän muistelee isä-Auliksen olleen varsinainen keksijä, joka oli aina autotallissa suunnittelemassa ja testailemassa erilaisia innovaatioita ja laitteita. Siellä syntyi eri alojen tarpeisiin tuotantokoneita ja laitteita, lopulta myös työkalut, joilla yrityksen rankatuotanto pyörii edelleen. Ensimmäinen tuotantohalli nousi Lohjan Saukkolaan 40 vuotta sitten.

Leenan perheen ruokapöytäkeskustelut käsittelivät yrittämistä ja yrittäjyyttä. Jo varhain Leena tajusi, kuinka suurta vastuuta Aulis kantoi työntekijöistään ja heidän perheistään. Tehdas oli maanviljelyvoittoisella paikkakunnalla yksi suurimmista työllistäjistä. Pioneerin rooli teräksen mahdollistaman kevytrakentamisen edistämisessä ei ollut helppo, ja Leena vannotti itselleen, ettei jatkaisi yrittäjänä.

Aulis Lundellin valmistamien teräksisten väliseinärankojen käyttö alkoi hitaasti yleistyä 1980-luvulla, ja lehdistökin uutisoi ”suomalaiskeksinnöstä, joka muuttaa teräksen lujuuskäsityksiä”. Suurin työnsarka oli Leenan mukaan suomalaisten ammattirakentajien asenteissa. Hän kuvailee suomalaisia naulaajakansaksi, jolle oli suuri kynnys vaihtaa puutolppa kevyeen teräkseen ja vasara ruuvinvääntimeen. Pikku hiljaa hyvät kokemukset houkuttelivat yhä useammat kokeilemaan ja suosimaan suoraa ja määrämittaista teräsrankaa.

Isän sairastuessa graafikoksi kouluttautuneen Leenan oli tehtävä päätös jatkostaan. Auliksen intohimo terästä ja kevytrakentamista kohtaan oli vuosien varrella tarttunut Leenaan siinä määrin, että hän teki lopulta päätöksen jatkaa isänsä jalanjäljissä. Leena ei ole vuosien varrella katunut päätöstään, ja teräsrakentamisen läpimurto on päivä päivältä lähempänä.

Insinööritaustan puutteen Leena kokee itse asiassa vahvuudekseen. Hän on ruokkinut yrityksessä innovaatiota ja luovuutta, tuloksena pitkälle jalostettuja ratkaisuja modernin rakentamisen tarpeisiin. Tuorein teräsrakentamisen taidonnäyte on Burj Al Arab -hotellin edustalla Dubaissa kelluva 10 000 neliömetrin kokoinen keinotekoinen saari, jossa on käytetty Lundellin teräsrankoja. 

Leenalla on kuitenkin vielä päitä käännettävään ennen kuin teräs on Suomessa samalla viivalla betonin ja puun kanssa. Teräs ei taivu, mutta ei teräsnainenkaan. Leena tietää, että hänellä on hyppysissään tuotteet, joiden käytön yleistyminen suomalaisessa rakentamisessa ratkaisisi puuhun ja betoniin liittyvät loppumattomat homeongelmat. Naulaajakansan käännytys jatkuu.