Aulis Lundell Oy 40 vuotta

Aulis Lundell Oy 40 vuotta banneri etusivu

 

Upea juhlavuosi käynnistyy tästä

Aulis Lundell Oy:n perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi tasan 40 vuotta. Olemme toimittaneet rakennusteollisuudelle Lundell-Profile -tuotteita jo vuodesta 1980.

Aulis Lundell Oy:n mainos 1980-luvulta
Uudet innovaatiot vuosikymmenestä toiseen ovat yksi Aulis Lundell Oy:n menestystekijöistä.

Kevytrakenteiden uranuurtajana tunnettu Aulis Lundell on ollut mukana kehittämässä suomalaista kevytrakentamista jo 1970-luvulta alkaen. Vuonna 1975 Suomessa käynnistettiin Auliksen suunnitelmien mukaan väliseinärankatuotanto, ja 1980-luvulla väliseinärangan käyttö alkoi Suomessa yleistyä. Vuonna 1980 Aulis perusti nimeään kantavan yrityksen yhdessä vaimonsa Anjan kanssa. Aluksi Aulis Lundell Oy suunnitteli ja valmisti tuotantokoneita, ja tänäkin päivänä yrityksen konekannasta yli puolet on omaa tuotantoa. Pian ohjelmaan otettiin rullamuovausteknologiaa hyödyntävä väliseinäranka ja -profiilituotanto. Lue lisää yrityksen historiasta täältä.

Uuden vuosituhannen ratkaisuja; yhteistyö tuo voimaa

2000-luvulla Aulis Lundell Oy laajensi tuotantoaan jatkojalostettuihin kevytrakenneratkaisuihin. Vuonna 2006 markkinoille tuotiin innovatiivinen Liune Door. Seinän sisään liukuva väliovikokonaisuus otettiin innokkaasti vastaan ratkaisemaan rakentamisen haasteita. Liunen tilaa lisäävät ratkaisut tuovat asuntojen kaikkiin tiloihin viihtyvyyttä ja käytännöllisyyttä. Tekniset ominaisuudet kuten hyvä ääneneristävyys, nopea asennettavuus, asennusergonomia ja mittatarkka rakenne tekevät Liunesta halutun välioven. Liune-tuoteperhe on aina valmistettu kokonaan Suomessa. Kotimaiseen laatuun kuuluu oleellisena osana suomalainen design. 2020-luvulle siirryttäessä Liunen rooli kodin taide-elementtinä on tuotu uudelle tasolle yhteistyössä kuvataitelija Johanna Oraksen kanssa. Lue lisää Liunesta täältä.

Aulis Lundell Oy:n teräksinen tiimi
Aulis Lundell Oy on kotimainen perheyritys, jonka toimitusjohtajana on vuodesta 2006 toiminut Leena Lundell. Teräksisen joukkonsa kanssa Lundell on valmis vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin!

Yhteistyö näyttelee merkittävää roolia myös Aulis Lundell Oy:n muissa tuotteissa. Vuonna 2009 Aulis Lundell Oy:n ja Gyproc Saint-Gobain Finlandin yhteistyön tuloksena syntyi ergonominen teräsranka Gypsteel, jossa yhdistyvät patentoitu Ultrasteel-teknologia, tehokas teollinen valmistus, markkinoiden paras asennusergonomia sekä kokonaistaloudellisuus. Gypsteelin tuomat edut ovat vauhdittaneet teräsrankarakentamista, ja nykyään peräti kahdessa kolmesta teräsrakenteisestä väliseinästä käytetään Gypsteeliä. Lue lisää Gypsteelistä.

Onnea 40-vuotias Aulis Lundell Oy!

Aulis ja Anja Lundell yrityksen 40-vuotisjuhlatunnelmissa

Aulis ja Anja Lundell yrityksen 40-vuotisjuhlatunnelmissa

 


 

Toimitusjohtaja Leena Lundell ja liiketoimintajohtaja Jukka Suutari

Toimitusjohtaja Leena Lundell ja liiketoimintajohtaja Jukka Suutari


 













Aulis Lundell Oy 40 vuotta